Osakuntaesittely

Mikä ESO on?

Eteläsuomalainen osakunta on yksi Helsingin yliopistossa toimivista 15 osakunnasta. Se kerää toimintansa pariin yleensä pääkaupunkiseudulta tai muualta Uudeltamaalta kotoisin olevia opiskelijoita. Perinteisen opiskelijayhteisön toiminta on laajaa ja monipuolista: vaalimme akateemista pöytäjuhlakulttuuria, järjestämme opiskelijabileitä ja kulttuuritapahtumia sekä kestitsemme jäseniämme ilmaisella purtavalla viikoittaisissa kahvituksissa. ESOn monet toimikunnat ja kerhot tarjoavat erilaisia harrastusmahdollisuuksia kuorolaulusta teatteriin, urheilusta kokkaamiseen ja elokuviin. ESO on osakunnista jäsenmäärältään toiseksi suurin, mikä näkyy toiminnan laajuudessa. Toiminnan sisällössä taas tulee esille osakunnan poikkitieteellinen luonne: tarjonta on monipuolista ja tekijöidensä näköistä. Kaikilla jäsenillä onkin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ESOn toimintaan

Helsingin yliopiston osakunnat kuuluvat Suomen vanhimpiin ja suurimpiin opiskelijajärjestöihin. Ne ovat poliittisesti sitoutumattomia ja poikkitieteellisiä, eli niihin kuuluu jäseniä kaikista eri tiedekunnista sekä ulkojäseniä myös muista yliopistoista ja korkeakouluista. Osakunnat on alkujaan eroteltu toisistaan maakuntajakoa seuraillen. Monille osakunnat tarjoavatkin edelleen mahdollisuuden pitää yllä maakuntahenkeä ja yhteyksiä kotiseudulle, mutta suurin osa tulee nykyään osakuntaan lähinnä pitämään hauskaa, harrastamaan ja tapaamaan kavereita. Kaiken kaikkiaan osakunnat tarjoavat opiskelun oheen runsaasti virkistävää harrastustoimintaa sekä sitä kuuluisaa opiskelijaelämää parhaimmillaan. Hauskanpidon lisäksi osakuntatoiminnasta saa myös paljon järjestökokemusta sekä erilaisia taitoja ja valmiuksia, joista varmasti on hyötyä tulevaisuudessa.

ESOn jokapäiväisestä toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset virkailijat, jotka valitaan vuosittain osakuntalaisten keskuudesta. Kerhojen ja toimikuntien toimintaan osallistuu lisäksi suuri joukko osakuntalaisia, joten aktiivien määrä on varsin suuri. Osakunnan ylin päättävä elin on kerran kuukaudessa kokoontuva osakunnan kokous, jossa kaikilla jäsenillä on äänioikeus. Toimeenpanevana elimenä on hallitus.

Katso liittymisohjeet ja tietoja uusille jäsenille.

Esolaisia tapoja ja perinteitä

Eteläsuomalainen osakunta on perustettu vuonna 1905 suomenkielisten uusmaalaisten ylioppilaiden osakunnaksi. Osakunnan kanta-alue on Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunta. ESO pitää yhteyksiä kanta-alueensa kuntiin mm. järjestämällä kesäretken sekä lyhyempiä kuntavierailuja.

ESOn tunnusvärit ovat oranssi ja valkoinen, ja nämä värit näkyvät mm. osakuntanauhassa, jota käytetään osakunnan vuosijuhlassa. Uudet jäsenet saavat nauhan kanto-oikeuden itsenäisyyspäivänä. ESOn vuosijuhlaa juhlitaan Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta yleensä akateemisilla pöytäjuhlilla ja tanssiaisilla Vanhalla ylioppilastalolla. Toinen perinteinen juhla on huhtikuussa järjestettävä kansanperinnejuhla Eskon häät, johon pukeudutaan kansallispukuihin ja jossa nähdään joka vuosi erilainen versio Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmästä.

Osakunta julkaisee Eteläsuomalainen-lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lisäksi syksyisin ilmestyy erillinen uusille jäsenille suunnattu Fuksilehti. Osakunnan Uusimaa-julkaisusarjassa on ilmestynyt kuusi osaa. Vuonna 2005 ilmestyi lisäksi 100-vuotisjuhlan kunniaksi FM Anton Eskolan kirjoittama historiateos Ajan aallokossa seisoo uusmaalainen kansa.

 

Kirjautuminen



Kalenteri

Perjantai 19.12.2014

Tietoa osakunnan tapahtumista löydät tapahtumakalenterista.

Yhteystiedot

Eteläsuomalainen osakunta
Uusi Ylioppilastalo, 4. krs
Mannerheimintie 5 A
00100 Helsinki

Osakunnassa päivystys
ma ja to klo 15-19
ti ja ke klo 17-19
(lukukausien aikana)

Toimisto
Toimistopäivystykset lukukausien aikana:
ma ja to 17-19
puh. 045-116 8020 eso-info(ät)helsinki.fi