- Tämä tapahtuma on mennyt.
Eskon polttarit

Hei kaikki osakuntalaiset!
Lukukauden kliimaksi, Eskon häät, lähestyy ja jokaisella riittää varmasti kevättä rinnassa pakahtumiseen asti. Nummisuutareiden nulikka yrittää taas naimisiin, joten järjestämme hänelle jälleen Eroksen onnenpotkun legendaaristen Eskon polttareiden muodossa!
Tänä vuonna viemme Eskon aikamatkalle viime vuosisadan alun Pariisiin, kabareen ja burleskin mieltä ja ruumista kiihottavaan maailmaan. Juhlien teemana on siis legendaarinen yökerho Moulin Rouge Orange! Polttarit pidetään torstaina 3.4.2025 klo 18 alkaen Eteläsuomalaisen osakunnan tiloissa.
Polttarit toteutetaan kolmen ruokalajin pöytäjuhlana, jossa saamme posken täydeltä pariisilaistyylistä purtavaa ja lasikaupalla kuohujuomaa. Osallistujia kehotetaan pukeutumaan ajan ja tapojen mukaisesti parhaimpiinsa ja/tai vähäisimpiinsä. Ohjelmassa on herrasväkeä varmasti innostavia leikkimielisiä kilpailuja. Moulin Orangen henkilökunta on myös varoittanut, että pahamaineiset ilonpilaajat Siveyspoliisista saattavat tehdä polttareihin ratsian ja jakaa rangaistuksia turhan tuhmille juhlijoille.
Kaksimielisyydet ja irstailu ovat sallittuja hyvän maun ja suostumuksen rajoissa. Osakunnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, ja juhlassa on läsnä tapahtumaturvahenkilöitä.
Juhlien hinta on 12 euroa, ja 10 euroa järjestämiseen osallistuville. Polttarit maksetaan sitsikerhon varainhoitajalle käteisenä. Pöytäosuus alkaa heti kello 18.00, koska kukapa malttaisi istua yökerhon aulassa tissuttelemassa kun bileet odottavat!
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 24.3. klo 12 ja päättyy maanantaina 31.3. klo 15!
Linkki ilmoittautumislomakkeeseen: https://forms.gle/hmfW4mQwX8cc91g56
Lämpimästi tervetuloa Eskon polttareihin!
- Kasper Koskinen, ESKOn puheenjohtaja
MITÄ: Sitsikerhon esijuhlat Eskon häille!
MISSÄ: ESOn tilat Uudella ylioppilastalolla!
MILLOIN: torstaina 3.4.2025 klo 18!
MIKSI: Mitä olisivat häät ilman polttareita!
PUKUKOODI: 1900-luvun alku, burleski, cabaret
Huomio! Eskon polttarit ovat seksipositiivinen ja teemaltaan seksuaalinen ja kinky-henkinen juhla. Mikäli koet nämä teemat epämieluisiksi, ESKOn johtokunta ei suosittele tapahtumaan osallistumista.